Bong Joon-hon mukaan hänen uudessa Mickey 17 -elokuvassaan tullaan näkemään hämmentävän paljon Donald Trumpin kaltainen hahmo ...
Suuren rahasumman kanssa pakeneva rikollinen ylittää Meksikon rajan, mutta jää heti paikallisen korruptoituneen poliisin kynsiin. Hänet passitetaan vankila-alueelle, joka toimii kuin suljettu kaupunki ...
Komedia kertoo losangelesilaisesta kokista, joka menettää työnsä kun raivokohtaus asiakasta kohtaan menee viraaliksi.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut kotimainen elokuva Joki. Jarmo Lampelan ohjaama ja käsikirjoittama ...
Netflix on ilmoittanut viimeisimmässä tulosraportissaan, että se korottaa tilaushintoja useimmissa Yhdysvalloissa sekä ...
DC Studiosin tuleva pahisleffa Clayface etenee jo siinä vaiheessa, että sille etsitään ohjaajaa. Ikävä kyllä The Haunting of ...
Draxia James Gunnin Guardians of the Galaxyissä esittänyt Dave Bautista on jättänyt hyvästit hahmolleen. Ja koska Drax on ...
Anya Taylor-Joy tähdittää kahta jättifranchisea: Mad Maxia ja Dyyniä. Hän haluaisi näytellä myös erästä sinistä hahmoa, joka ...
Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa ...
Japanin omaleimaisimpiin nykyohjaajiin lukeutuvan Takeshi Kitanon uusi elokuva Broken Rage (2024) on saapunut ...
"Kaikkien aikojen paras taktinen sotaelokuva" - muistatko Russell Crowen huippuleffan vuodelta 2003?
Peter Weirin ohjaama ja Russell Crowen tähdittämä historiallinen sotaelokuva perustuu Patrick O’Brianin romaanisarjaan.
Zombit ovat klassinen kauhuelokuvan aihe, mutta ennen vuoden 2013 World War Z -elokuvaa niistä ei ollut tehty suuren luokan Hollywood-tuotantoa vaan lähinnä kulttielokuvia ja halpiksia. The Walking De ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results