Siksi onkin yllättävää, että lukuisten tutkimusten mukaan ihmiset ovat kehittyneissä maissa tyytyväisempiä elämäänsä maalla ...
Oikeuden mukaan teon motiivi jäi hieman epäselväksi, mutta liittyi todennäköisesti parisuhteen päättymisestä aiheutuneeseen ...
Väestötasolla kaupallinen radio tavoitti viikon aikana yli kolme viidestä suomalaisesta. Yle tavoitti runsaat kaksi viidestä ...
Lauri Markkanen johti keskiviikkona Salt Lake Cityssä Utah Jazzin komeaan kotivoittoon NBA:n ottelussa Los Angeles Lakersia ...
Tutkimukseen haastateltujen somaliäitien mielestä useamman vuoden kestävä kotihoito on lapselle paras ratkaisu.
Kela-korvattuja matkoja tehtiin vuonna 2024 aiempaa enemmän. Kela korvasi viime vuonna lähes 4,5 miljoonaa sairaanhoitoon tai ...
Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja Aleksei Kosygin (vas.), Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläs Vladimir ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti puhuneensa Vladimir Putinin kanssa sodan lopettamisen neuvotteluista ...
Iranin valtion tiedotusvälineet kertoivat torstain vastaisena yönä, että kaksi Britannian kansalaista, mies ja nainen, olisi ...
Helsingin Pukinmäenkaaren peruskoulussa saatiin poikien häiriköinti loppumaan, mutta nyt koululla häiriköi tytöt. Vanhemmat ...
Vankilassa oikeudenkäyntiään odottava hiphopmoguli Sean ”Diddy” Combs vaatii dokumentin julkaisseelta NBC:ltä sadan miljoonan ...
”Varsinaisen salametsästyksen ohella rikolliseen toimintaan liittyy lieveilmiöitä, jotka koskettavat muita alueen asukkaita.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results