Viking Line on tarjonnut ilmaista matkaetua osakkeenomistajilleen ainakin vuodesta 1995 lähtien, jolloin yhtiö listautui ...
Neste käynnistää massiivisen säästöohjelman, jonka seurauksena Suomesta vähennetään jopa 450 työpaikkaa. Yhtiön tulos oli ...
Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1 611 eli 495 enemmän kuin viime vuoden tammikuussa.
Aito Säästöpankin asuntoluottokanta kasvoi markkinaa nopeammin eli se sai houkuteltua asiakkaita muilta pankeilta.
Poliisipartio pysäytti keskiviikkoiltana Porin Koivulassa auton, jonka kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Poliisi sai ...
Siksi onkin yllättävää, että lukuisten tutkimusten mukaan ihmiset ovat kehittyneissä maissa tyytyväisempiä elämäänsä maalla ...
Paikallislehdet Ulvilan Sanomat ja Uutisluotsi yhdistyvät. Torstaiaamuna lehtien verkkosivuilla julkaistussa uutisessa ...
Kela-korvattuja matkoja tehtiin vuonna 2024 aiempaa enemmän. Kela korvasi viime vuonna lähes 4,5 miljoonaa sairaanhoitoon tai ...
S-pankin Itäpuiston toimipiste liittyy Handelsbankenin päätökseen vetäytyä Suomen markkinoilta. Porin keskustassa liikkuvat ...
Ikääntyneet ovat yhteiskunnan kasvava voimavara, ryhmällä on sanottavaa ja tehtävänsä demokraattisessa päätöksenteossa.
Neljän maan turnauksen alla riitti niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Kanada tarttui miniturnauksen avausottelussa kaksin ...
Jouko Kallio oli yksi aikansa moottoriurheilun legendoja. Ehkä parhaiten rekkakisoista muistettava turkulainen kaasutteli ...